Yksinkertaisella haulla, hakusanana "HR", työmarkkinatorilla (tyomarkkinatori.fi) sain varsin laajan kirjon tuloksia aikaiseksi. Yrityksiä oli laidasta laitaan, mutta enimmäkseen suurempia, sillä alle 50 henkilön yrityksessä ei välttämättä löydy paikkaa HR ammattilaiselle joka keskittyisi ainoastaan henkilökunnan hallintaan ja muihin yksinomaan HR tehtäviin.
Alla ovat valitsemani avoimet työpaikat:
Ensimmäinen on jättiläisen SGS-konsernin ilmoitus, jossa haetaan HR-Specialistiä. Tässä haetaan selkeästi uransa alussa olevaa moniosaajaa, josta voi muovautua ajan mittaan mitä vaan. SGS kaltaisten firmojen tapauksessa tehtävänanto voi olla hyvinkin häilyvää, ilmoituksessa luetellaan esimerkiksi koulutusten koordinointia, HR-järjestelmien ylläpitoa sekä HR:n prosessien ja ohjeiden laadintaa. Isolla konsernilla on hyvin paljon resursseja käytettävissä joten sisään palkataan moniosaajia joista sitten muovataan yrityksen tarpeita vastaava ammattilainen.
Seuraava valitsemani työpaikkailmoitus on taas paljon suppeampi. Arsenaali Oy hakee Rekrytoijaa. Tässä tapauksessa kyseessä on paljon pienempi firma ja tarkasti määritelty työtehtävä, jossa haetaan HR henkilöä joka hoitaisi rekrytoinnin, työpaikkailmoitusten laatimisen, hakemusten läpikäynnin, hakijoiden kontaktoimisen, sekä haastattelemisen, ja työsopimusten tekemisen.
Nämä kaksi työpaikkailmoitusta kuvaavat mielestäni hyvin sen laajan skaalan jonka HR kattaa. Työnantajat hakee joko "erikoistyökalua" jonka tehtäviin kuuluu ainoastaan jokin HR prosessi, kuten esimerkiksi rekrytointi, tai sitten HR alan "jokapaikan höylää" joka pystyy osallistumaan talon sisällä lähes jokaiseen HR:ään liittyvään työtehtävään.